Helsingin kaupunki ei voi pestä käsiään hekalaisten vuokria merkittävästä korottavista lainakustannuksista. Kustannusten merkittävä laskeminen vaatisi lainojen joko lainojen poismaksua tai niiden uudelleenrahoittamista edullisemmilla lainoilla, mihin Heka ei itsenäisesti pysty. Tehokkain keino vaikuttaa olisi, että kaupunki pääomittaisi Hekaa sen lainakantaa vastaavalla summalla eli maksaisi Hekan lainat pois.

Uutta velkaa ei tarvitse ottaa, kun peruskorjausten rahoituksessa siirrytään velanotosta etukäteen säästämiseen. Säästäminen voitaisiin toteuttaa luomalla peruskorjausvakuutus, jossa kukin talokohde maksaa säännöllistä vakuutusmaksua jota vastaan peruskorjauksen kustannukset korvataan ilman velanottoa. Mallin idea on sama kuin työeläkevakuutuksessa, jossa ideatasolla maksetaan omaa tulevaa eläkettä, mutta jossa käytännön tasolla sisään tulevaa rahaa vain kanavoidaan taloudellisen puskurin kautta nykyeläkkeisiin. Hallinnollisesti selkeintä ja luotettavinta olisi perustaa Hekan yhteyteen erillinen keskinäinen peruskorjausvakuutusyhtiö, jonka ainoa vakuutustuote on omakustannehintainen Heka-kohteille myönnettävä peruskorjausvakuutus. Malli voitaisiin ottaa heti käyttöön uudiskohteille, jotka alkaisivat siten heti säästää ensimmäisen peruskorjauksensa varalle, ja sitä voitaisiin laajentaa muuhun asuntokantaan taloudellisen puskurin karttuessa.

Peruskorjausvakuutusmallin keskeinen etu muuhun rahastoimiseen nähden on, että siinä voitaisiin luoda selkeä kannustin panostaa kunnossapitoon: ylläpitoon panostamalla tuleva peruskorjaus on odotettavasti edullisempi ja kauempana tulevaisuudessa, jolloin säännöllinen vakuutusmaksu on vastaavasti pienempi. Edullisemmalla maksulla puolestaan voidaan kompensoida ylläpitoon tehtävien lisäpanostusten kustannuksia. Tämä on suuri ero nykymalliin, jossa ylläpitoon panostaminen näkyy taseessa pelkkänä kustannuksena ja jossa houkutus ylläpidosta säästämiseen on suuri.

On kaupungilta nurinkurista taloudenpitoa toisaalta huolestua Hekan tilanteesta ja tukea sitä mielivaltaisilla pääomituksilla, mutta toisaalta samaan aikaan periä siltä kiinteistöveroa ja tonttivuokria. Kiinteistöverolaki mahdollistaa yleishyödyllisen yhteisön omistaman tai kaupungin omistaman kaupungin maalla sijaitsevan rakennuksen kiinteistöveroprosentin laskemisen nollaan – ja mikäli Hekan osakeyhtiömuotoisuus estää kohdan soveltamsien suoraan voi kaupunki aina sitoutua tulouttamaan Hekalle takaisin siltä perimänsä verot. Vastaavasti Hekan ja kaupungin väliset maanvuokrasopimukset on sovittava uudelleen nollavuokralla. Vuokrien laskeminen kiinteistöveron ja tonttivuokrien verran pienemmäksi on siis täysin kaupungin omasta tahdosta kiinni.

Uudistuksen ideana on, että jokainen uutta asuntoa vuokraava tai ostava voisi varmistua saavansa hyvän asunnon ja maksavansa vain todellisista kohtuullisista kustannuksista. Asunnon kunto tulisi huomioiduksi siten, että normaalia tasoa huonommassa kunnossa olevan asunnon suurin sallittu vuokra tai myyntihinta olisi perustasoa alempi. Jos asukkaalla on ylimääräistä rahaa voisi hän vapaasti ehostaa kotiaan ja nauttia ehostuksista – vapaaehtoisen ehostamisen kustannuksia ei kuitenkaan voisi sälyttää muiden maksettavaksi.

Sääntelyn on luontevaa koskea sekä vuokra- että myyntihintoja. Pelkästään vuokrien sääntely voisi johtaa kummalliseen tilanteeseen, jossa saman asunnon arvo vuokrakäytössä poikkeaa olennaisesti sen arvosta myyntikäytössä, mikä voisi kannustaa yleisen edun vastaiseen kikkailuun.

Vuokra- ja hintasääntelyyn kytkettävällä laatusääntelyllä varmistettaisiin, että uudistus ei johtaisi nykyistä heikkolaatuisempaan ja epäviihtyisämpään asumiseen. Asuntojen materiaalien ja arkkitehtuurin lisäksi laatusääntelyllä voitaisiin varmistaa rakennustyöntekijöiden minimitasoa paremmat työolot.

Uudistus ei suoranaisesti kieltäisi voiton tekemistä – voitot olisivat mahdollisia, jos jokin yksityinen toimija pystyy tuottamaan laadukkaita asuntoja kohtuullista hintatasoa edullisemmin. Uudistus sisältäisi siis tehokkaan taloudellisen kannusteen vähentää muun muassa huonosta suunnittelusta tai sekavista alihankintaketjuista kumpuavaa tehottomuutta. Uusien ideoiden tullessa yleiseen käyttöön voisivat todelliset kohtuulliset kustannukset, joista katot on laskettu, jopa laskea ajan saatossa. Voitonteon rajoittaminen epäilemättä vaikuttaisi vain rahan perässä olevien asuntorakennuttajien rakennuttamisintoon ja Helsingin pitääkin varmistaa tuotantotavoitteiden toteutuminen sekä omalla Heka-rakentamisellaan että yleishyödyllisiä rakennuttajia tukemalla.

Julkisessa keskustelussa vuokrasääntelystä usein eniten ääneen pääsevät koviten huutavat vastustajat. Tyypillisimpiä vasta-argumentteja ovat: ”vuokra-asuntojen saatavuus heikentyy”, ”vuokrasääntely johtaa asuntojen kunnon rapautumiseen” sekä yleisluonteinen vuokrasääntelyn esittäminen täysin kuviteltavissa olevan ulkopuolelle kuuluvana asiana. Nämä vasta-argumentit ovat huteralla pohjalla.

”Vuokrasääntelyn seurauksena vuokra-asuntojen saatavuus heikentyy”
Väite vuokra-asuntojen saatavuuden heikkenemisestä perustuu valikoivaan skenaarioon, jossa vähentyvälle kovan rahan tuotannolle ei muka ole vaihtoehtoja. Päättämällä sääntelyyn siirtymisen yhteydessä halutusta rakentamismäärästä, tukemalla yleishyödyllisiä asuntotuottajia ja sitoutumalla tuottamaan loput asunnot kaupungin omana tuotantona vuokra-asuntotuotanto pysyy ihan sillä tasolla kuin päätetään – kovan rahan tuotannon laskusta viis.

”Vuokrasääntely johtaa asuntojen kunnon rapautumiseen”
Väite perustuu niin ikään valikoivaan skenaarioon. Sitomalla säädelty vuokrataso rakentamiskustannusten lisäksi todellisiin kohtuullisiin ylläpitokustannuksiin jäisi juuri niin paljon rahaa kuin tarvitaan. Huomioimalla asunnon kunto siten, että huonokuntoisesta asunnosta ei saa periä edes yleisen rajan suuruista vuokraa luodaan myös selvä ylläpitokannustin. Nykytodellisuudessa ylläpidosta leikkaaminen on pikemminkin grynderivaltaisten asunto-osakeyhtiöiden kuin suurten säänneltyjen ARA-vuokra-asuntojen ongelma, jolloin kovan rahan tuotannon väheneminen voisi pikemminkin vähentää lyhyen tähtäimen voittojen vuoksi ylläpidosta säästämistä.

”Vuokrasääntely on täyttä utopiaa”
Kokemuksessa sääntelyn mahdottomuudesta on kyse pikemminkin taloukeskustelun oikeustolaistumisesta kuin todellisuudesta. Vielä 90-luvun alkupuoliskolle asti vuokrien valtakunnallinen lakiin perustuva sääntely oli vallitseva todellisuus, johon nykyisenkaltainen sääntelemättömyytteen siirtyminen oli suuri muutos. Käytössä olleessa järjestelmässä valtioneuvosto asetti asetuksella vuokra-asunnoille paikkakunnasta, rakentamisvuodesta ja asunnon koosta riippuvan taulukkoneliövuokran sekä hyväksyttävät syyt poiketa tästä ylös tai alas. Asukkaalla oli mahdollisuus tarkastuttaa vuokransa kohtuullisuus tuomioistuimessa, Helsingissä erityisessä asunto-oikeudessa, joka saattoi määrätä kohtuullisen ylittävän osan vuokrasta palautettavaksi jopa kolmen edellisen vuoden ajalta. Sääntely ei ollut esteenä 70- ja 80- lukujen merkittävä lähiörakentamiselle.

Uudistuksen ideana on varmistaa, että Helsinki voi harjoittaa hyvää asuntopolitiikkaa valtion ARA-järjestelmän kohtalosta riippumatta. ARA on ollut ja on edelleen merkittävä kohtuuhintaisen tuotannon mahdollistaja, mutta nyttemmin sen tukibudjettia on leikattu merkittävästi. Asumisoikeusasuntojen ARA-tuet on lakkautettu kokonaan. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n lakkauttaminen itsenäisenä virastona ei ole hyvä merkki tukijärjestelmän tulevaisuudesta. Uusi Helsinki-ARA-järjestelmä (HARA? HARAVA?) toimisi toistaiseksi nyky-ARA:n rinnalla sen rahoitusta täydentäen.

Helsingin tulee määritellä kohtuullisen sähkönkäytön perustaso ja järjestellä energiayhtiönsä Helenin tuotanto siten, että kaikille kaupunkilaisille voidaan tarjota tämä kiintiösähkö ilman polttamiseen perustuvaa tuotantoa. Perussähkön kustannukset katetaan kaupungin tulouttamilla verovaroilla käyttäjämaksujen sijaan. Viinikaappien tai sähköautojen lataamisen ei pidä kuulu kohtuulliseen tasoon, mutta kiintiötä voitaisiin nostaa lääketieteellisten apuvälineiden kaltaisten aidosti tarpeellisten tekijöiden johdosta. Kiintiön ylittävä sähkö ostettaisiin vapaavalintaiselta sähköyhtiöltä kuten tähänkin asti. Helen jatkaisi myös markkinahintaisen sähkön myymistä kuten tähänkin asti eikä uudistus vaikuttaisi yritysasiakkaisiin mitenkään. Perustarpeisiin riittävä sähkö ja sähkönsiirto ovat perusinfrastuktuuria, jonka kustannukset tulee jakaa kaikkien kaupunkilaisten kesken maksukyvyn mukaan.

Helsingin energiayhtiön Helenin on välittömästi lopetettava polttamiseen perustuva energiantuotanto. Kaukolämmöntuotannossa on siirryttävä kokonaisuudessaan lämpöpumppujen, geotermisen lämmön, lämmön varastoinnin ja pienydinvoiman hyödyntämiseen. Fossiilisen polton korvaaminen biopoltolla ei ole ratkaisu – keinotekoisista päästölaskelmista riippumatta piipusta nousevat hiili ei välitä siitä onko polttoaineena ollut tuoretta vai vuosimiljoonien saatossa fossiloitunutta biomassaa. Osa nykyisistä polttolaitoksista voidaan säilyttää käyttökunnossa huoltovarmuuden turvaamiseksi.

Nykyisellään noin puolet HSL:n järjestämän joukkoliikenteen kustannuksista katetaan jäsenkuntien rahoituksella ja puolet lipputuloilla. HSL keräsi vuonna 2024 lipputuloja yhteensä 372,2 M€, mistä Helsingille kohdistettu osuus oli 217,8 M€. Samana vuonna Helsingin kunnallisvero oli 5,3 % ja vastaavat verotulot 1068 M€. Helsingin osuus HSL:n lipputuloista olisi siis voitu kattaa jotakuinkin 1,08 %-yksikön suuruisella veronkorotuksella. Korotuksen jälkeen Helsingin kunnallisvero olisi 6,38 % – eli korotettunakin veroprosentti olisi selvästi vähemmän kuin kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti 7,5 %.

Veronkorotuksella rahoitetun maksuttoman joukkoliikenteen seuraus olisi, että pieni ja keskituloisille helsinkiläisille jäisi käteen enemmän rahaa kuin nyt. Opiskelijahintaista AB-lippua käyttävillä käteen jäisi enemmän rahaa jos tulot ovat 0–3339 €/kk, opiskelijahintaista ABC-lippua käyttävillä 0–4984 €/kk, normihintaista AB-lippu käyttävillä 0–5565 €/kk ja normihintaista ABC-lippua käyttävillä 0–8307 €/kk. Nollatuloilla veronkorotus on tietysti myös nolla eli käteen jäisi koko lipun hinnan verran enemmän.

Helsingin tulee HSL:n jäsenkuntana edistää koko HSL-alueen muuttamista maksuttomaksi. Koko alueen maksuttomuus mahdollistaisi kalliista lippujärjestelmän ylläpidosta luopumisen. Mikäli muut kunnat eivät tähän suostu tulee Helsingin itsenäisesti kustantaa maksuttomuus helsinkiläisille ja kaupungin työntekijöille. Vain helsinkiläisten maksuttomuus olisi reiluinta ja kätevintä toteuttaa siten, että kaupunki maksaa könttänä helsinkiläisten HSL-alueen matkoista vastaavaa osuutta vastaavan osan HSL:n kokonaismenoista.

Linja olennaisesti yhdistäisi Länsisataman vilkkaan matkustajaterminaalin, Meilahden sairaala-alueen ja kehäradan välimaastoon jäävän alueen osaksi seudullista raideliikenneverkkoa. Linjaa olisi tulevaisuudessa mahdollista jatkaa lentoaseman suuntaan ja siitäkin eteenpäin. Linjan asemat voisivat olla:

• Länsisatama (vaihtoyhteys matkustajalaivoihin)
• Punavuori
• Kamppi (vaihtoyhteys nykymetroon)
• Töölö
• Meilahden sairaala
• Pasilan asema (vaihtoyhteys lähi- ja kaukojuniin sekä muihin uusiin metrolinjoihin)
• Koskelantien risteys
• Käpylän asema (vaihtoyhteys pääradan lähijuniin)
• Maunula (vaihtoyhteys pikaratikkaan 15)
• Pakila (vaihtoyhteys Kehä I:n poikittaislinjoihin)
• Torpparinmäki (vaihtoyhteys Tuusulanväylän lähi- ja kaukobusseihin)
• (jatkovaraus eteenpäin)

Linja olennaisesti loisi uuden rinnakkaisen yhteyden Itä-Helsingin, Pasilan ja Etelä-Espoon välille. Rinnakkaisyhteys toimii nykymetron häiriötilanteissa kiertoreittinä ja normaalitilanteessa se paikkaa Länsimetron lyhyiden laitureiden nykymetron kapasiteettiin tekemään lovea. Linja myös olennaisesti yhdistäisi Kumpulan, Viikin, Otaniemen, Myllypuron ja Pasilan korkeakoulukampukset yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi (paremmin kuin suunniteltu tiederatikka koskaan voisi). Lahdenväylän / Kehä I:n liittymän siirtäminen maan alle ja aseman sijoittaminen alueelle loisi merkittävän täydennysrakentamiskohteen luontevan sijainnin seudulliselle bussiliikenteen terminaalille. Linja käyttäisi itäpäässä nykyistä Myllypuron asemaa ja Itäkeskuksen keskilaituria. Linjan asemat voisivat olla:

• Itäkeskus (nykyinen asema; vaihtoyhteys nykymetroon)
• Myllypuro (nykyinen asema; vaihtoyhteys nykymetron Mellunmäen haaraan)
• Kivikonsolmu (mahdollinen täydennysrakentamiskohde ja sijoituspaikka bussiterminaalille)
• Viikin kampus
• Vanhakaupunki
• Kumpulan kampus
• Pasilan asema (vaihtoyhteys lähi- ja kaukojuniin sekä muihin uusiin metrolinjoihin)
• Ruskeasuo
• Munkkiniemi
• Aalto-yliopisto (Espoossa; vaihtoyhteys nykymetroon)
• Tapiola (Espoossa; vaihtoyhteys nykymetroon)

Linja olennaisesti kytkisi Jakomäen suuntaisen pääradan ja kantametron välimaaston seudulliseen raideverkkoon. Linjaa olisi luontevaa jatkaa Jakomäen kautta suoraan Vantaan Hakunilaan, jossa linja kytkeytyisi osaksi Vantaan ratikkaa. Linja kulkisi Jätkäsaaresta Pasilaan yhtä matkaa pohjois-etelä-linjan kanssa ja Pasilasta Kivikonsolmuun yhtä matkaa itä-länsi-linjan kanssa. Linja asemat voisivat olla:

• Länsisatama (vaihtoyhteys matkustajalaivoihin)
• Punavuori
• Kamppi (vaihtoyhteys nykymetroon)
• Töölö
• Meilahden sairaala
• Pasilan asema (vaihtoyhteys lähi- ja kaukojuniin sekä muihin uusiin metrolinjoihin)
• Kumpulan kampus
• Vanhakaupunki
• Viikin kampus
• Kivikonsolmu (mahdollinen täydennysrakentamiskohde ja sijoituspaikka bussiterminaalille)
• Jakomäki
• Hakunila (Vantaalla; vaihtoyhteys Vantaan ratikkaan)
• (jatkovaraus eteenpäin)

Hoitoalan työyhteisöjen epäterveitä hierarkioita puretaan parhaiten työpaikkademokratiaan panostamalla. Inhimillisemmän kokoisen työskentely-ympäristön muodostavat lähiterveyskeskukset ovat paljon parempi pohja työntekijädemokratian edistämiseen kuin suuryksiköt. Hoitajat, lääkärit ja muut ammattilaiset tietävät parhaiten, miten asiat käytännön tasolla on parasta hoitaa – siispä yksikkökohtaiset päätökset on parasta jättää yksikön omien työntekijöiden päätettäväksi. Otetaan kaikissa lähiterveysasemissa käyttöön demokraattinen hallinnointitapa, jossa yksikön ylimpänä päätöksentekijänä toimii työntekijöiden valitsema yksikköneuvosto. Toimintamallia voidaan laajentaa myöhemmin suurempiin yksiköihin ja niiden osayksiköihin.

Oli terveysasemaverkko kuinka tiheä hyvänsä eivät vanhat ja sairaat välttämättä pääse itse kävelemään paikan päälle. Nykyisellään kyydit järjestyvät HSL:n lähibusseilla, ambulanssikyydillä tai taksilla – lähibussien vuoroväli saattaa kuitenkin olla varsin onneton ja taksiuudistuksen myötä on taksikyytien organisoimisessa omat haasteensa. Merkittävä parannus nykytilaan olisi osoittaa jokaiselle terveysasemalle oma HSL-pikkubussi ja kuljettaja. Fiksulla suunnittelulla bussit voisivat sekä tilauskuljettaa yksittäisiä potilaita kotiovelta terveysasemalle, että ajaa aikataulutettuja lähibussivuoroja keskusten lähistöllä. Tuttu ja tehtäväänsä koulutettu kuljettaja olisi hyvä etenkin paljon palveluita tarvitseville. Pikkubusseilla voitaisiin myös kuljettaa näytteitä ja tarvittaessa vaikka kiertävää henkilökuntaan toimipisteiden välillä.

Terveyskeskusrakennukset tulee pitää hyvässä kunnossa ja kaupungin omistuksessa. Rakennuksen ylläpitoon liittyvää toimivaltaa tulee osoittaa terveyskeskusten henkilöstön valitsemille yksikköneuvostoille. Mikäli lähiterveyskeskuksen on perusteltua muuttaa alueensa sisällä uusiin tiloihin, on vanhat rakennukset säilytettävä kaupungin omistuksessa ja otettava hyötykäyttöön esimerkiksi asukastaloina, nuorisotaloina tai päiväkoteina.

Kirjastojen yleisenä tehtävänä on tiedon tuominen kaikkien kaupunkilaisten saatavilla. Kirjojen lainaamisen, kirjailijavierailuiden, kouluyhteistyön sekä tietokoneiden ja päivän lehtien tarjoamisen kävijöille on oltava kirjastojen ydintoimintaa nyt ja jatkossa. Kirjastorakennuksilla on keskeinen merkitys yhteisinä olohuoneina – läpeensä kaupallistuneessa kaupunkitilassa kirjastot ovat harvoja paikkoja, joissa kuka tahansa voi viettää aikaa ilman velvollisuutta ostaa mitään. Maksuttomat kokous- ja tapahtumatilat ovat merkittävä tuki yhdistys- ja muulle kansalaistoiminnalle. Kirjastojen aukioloaikoja ja kokoustilojen saatavuutta on parannettava nykyisestä.

Päiväkotien tehtävänä on kasvattaa lapsia turvalliseen yhteisöllisyyteen ja tukea vanhempia huolehtimalla lapsista heidän puolestaan – parhaiten nämä onnistuvat, kun päiväkodit sijaitsevat lähellä kotia ja ovat inhimillisen kokoisia. Lasten tarhaaminen tehostamisinnon tuoksinassa lakkautetuista pienistä päiväkodeista suuryksikköihin ei ole oikea suunta. Kaikenkokoisissa päiväkodeissa on pidettävä kiinni riittävästi lapsikohtaisesta tilamitoituksesta niin sisä- kuin ulkotilojen suhteen.

Helsingin on otettava mallia Espoosta ja Vantaasta ja luotava kaupunginlaajuinen palvelupisteiden verkko, jonka palvelupisteissä on mahdollista saada neuvontaa ja hoitaa julkisiin palveluihin liittyviä asioita. Pisteiden tulee erityisesti toimia myös HSL-palvelupisteinä. Sekä Espoossa että Vantaalla alennusryhmän päivittämisen ja muut palvelupisteelle menemistä vaativat HSL-asiat voi hoitaa useissa palvelupisteissä, siinä missä 600 tuhannen asukkaan Helsingissä käytössä on vain yksi ahdas ja alati ruuhkainen HSL-palvelupiste.

Perustetaan jokaiselle Helsingin 60 aluejaolliselle kaupunginosalle kaupunginosaneuvosto, jonka jäsenet valitaan kaupunginosan asukkaiden keskuudesta yleisellä ja yhtäläisellä vaalilla. Neuvostot kokoontuisivat omalla alueellaan ja ne voisivat myöntää puheoikeudellisia seuraajapaikkoja alueensa yhdistyksille tai päättää kokousten pitämisestä täysin avoimesti. Katujen ja muiden yleisten alueiden hoidosta päättäminen voitaisiin toteuttaa siten, että valtuusto päättää budjetilla yleisestä resursoinnista, kaupunkiympäristölautakunta päättää kuinka monta työntekijää, aura-autoa ja lakaisukonetta kunkin kaupunginosan käyttöön osoitetaan ja lopulta kaupunginosaneuvostot päättävät työpanoksen ja kaluston käytöstä omassa kaupunginosassaan. Kaupunginosaneuvostoja palvelevalle hallintohenkilöstölle olisi hyvä varata työtilat kyseessä olevasta kaupunginosasta, jotta valmisteluhenkilöstöllä säilyisi ensi käden kosketus alueeseen, jonka hallinnon eteen he työskentelevät.

Uudistetaan kaavoitusprosessia siten, että kaavamuutosasiat lähetetään ennen nykyisenkaltaisen päätöskäsittelyä kaupunginosaneuvoston tai -neuvostojen, joiden alueelle kaava kuuluu, käsiteltäväksi. Päätöskäsittelyn pohjaesityksenä toimisi virkavalmisteltu kaava kaupunginosaneuvoston mahdollisilla muutoksilla. Neuvostoille tulee antaa valta vaatia kaavamuutoksen hylkäämistä, jolloin mikäli lautakunta haluaisi tästä huolimatta hyväksyä kaavan siirtyisi asia valtuuston ratkaistavaksi. Ideana on luoda asukkaille suorempi ja aidosti vaikuttavampi vaikuttamiskanava heitä koskeviin kaavamuutoksiin. Nykyinen kaavoitusprosessi periaatteessa mahdollistaa mielipiteen ilmaisemisen, kunhan vain on asiassa hereillä juuri oikeaan aikaan, mutta mielipiteiden kuuleminen on lautakunnalle täysin vapaaehtoista. Kaupallisten toimijoiden aloitteesta käynnistetyissä hankkeissa tämä vapaaehtoisuus näkyy valitettavan selvästi. Kaupunginosaneuvostojen aito valta prosessissa pakottaisi lautakunnan kuuntelemaan alueiden asukkaita nykyistä paremmin.

Uudistetaan kaupungin budjettiprosessia siten, että ennen valtuustoryhmien budjettineuvotteluita julkaistaan virkavalmisteltu ja kaupunginosaneuvostoissa käsitelty budjettipohja. Vuosittaisesta budjetista päättäminen on merkittävin kaupungin toimintaa ohjaava päätösasia – nykyisellään suljettujen ovien takana käytävissä neuvotteluissa laadittava budjettiesitys jättää kuitenkin julkisen valtuustodebatin kumileimasimen asemaan. Uudessa mallissa budjettiprosessi alkaa julkisesta budjettiluonnoksesta, johon edustaa virkakunnan parasta arvioita siitä, miltä edellisen vuoden budjetti näyttäisi vuoden aikana tapahtuneet kustannusten ja väestörakenteen muutokset huomioiden. Luonnos lähetettäisiin kaupunginosaneuvostojen käsittelyyn, jossa ne voisivat tehdä muutosesityksiä. Julkinen virkaluonnos ja kaupunginosaneuvostojen muutosesitykset toimisivat budjettineuvottelujen pohjana. Ideana on lisätä budjettiprosessin avoimuutta ja pakottaa valtuustoryhmät kertomaan avoimemmin kannoistaan suhteessa virkapohjaan ja kaupunginosaneuvostoihin, sen sijaan että asioista voitaisiin sopia julkisuudelta piilossa.

Maunulassa on oma toimiva terveysasema. Kaupunki on kuitenkin suunnitellut Pohjois- ja Koillis-Helsingin terveysasemien keskittämistä Oulunkylään, mikä tarkoittaisi niin Maunulan, Paloheinän kuin Pihlajanmäen terveysasemien lakkauttamista. Keskittäminen heikentäisi huomattavasti perusterveydenhuollon alueellista kattavuutta eikä sitä tule toteuttaa. Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemat tulee säilyttää. Tilavan uudisrakennuksen rakentaminen Oulunkylään ei itsessään ole ongelma – lähiterveysasemien myötä vapaaksi jäävä tila voitaisiin hyödyntää vaikkapa tarjoamalla YTHS:lle pikkuruiselle Malmin toimipisteelle paremmat tilat tai vaikka osastopaikkoja nykyisellään liian huonokuntoisina kotona asuville.

Maunulan pääväylistä vain Rajametsäntiellä on autoista ja jalankulkijoista erillinen pyöräväylä – tällaiset on saatava myös Männikkötielle ja Metsäpurontielle. Liikenneturvallisuutta voitaisiin lisäksi parantaa muuttamalla Männikkötien/Metsäpurontien risteys, miksei samalla myös Männikkötien/Koivikkotie ja Männikkötien/Rajametsäntien risteykset, liikenneympyröiksi. Männikkötien itäreunan kaksisuuntainen pyörätie on toimiva ratkaisu, eikä sitä pidä muuntaa kahdeksi yksisuuntaiseksi pyöräkaistaksi. Rajametsäntien ja Metsäpurontiehen vastikään uudistettu risteysalue vaikuttaa pyöräliikenteen näkökulmasta huonosti suunnitellulta ja se on syytä miettiä uusiksi riippumatta Metsäpurontien mahdollisista pyöräkaistoista.

Matka Maunulasta Käpylä-Kumpula-Kalasatama-akselin suuntaan taittuu yleensä kätevimmin vaihdollisella jostain linjoista 23/63/53 ja linjasta 56 koostuvalla vaihdollisella yhteydellä. Metsäläntien leventäminen ja uudet liikennevalot ovat jo nyt tehneet vaihtamisesta Postiljooninkadun pysäkillä vähemmän sujuvaa – tulevaisuudessa linjojen 23/63 pysäkin siirtyminen Metsäläntien varrelta korttelin päähän Postiljooninkadun varrelle tekee vaihdosta melko kelvottoman. Vaihtoa voisi helpottaa muuntamalla Metsäläntien/Rajametsäntien iso risteys liikenneympyräksi ja siirtämällä Niittyläntien ja Vaskisepäntien pysäkkiparit ympyrän yhteyteen. Fiksusti suunniteltu liikenneympyrä, jossa jalankulkijoiden ylitys voisi tapahtua ilman valoissa odottelua, tekisi vaihtamisesta hyvinkin näppärää. Liikenneympyrälle olisi risteyksessä enemmän kuin hyvin tilaan ja se parantaisi myös risteyksen kautta kulkevan pyöräliikenteen sujuvuutta.

Toisaalta kasvavassa Helsingissä sisääntuloväylien bulevardisoiminen, eli näitä moottoriteitä ympäröivien mittavan kokoisten melu- ja liittymäalueiden ottaminen parempaan käyttöön, on itsessään erittäin kannatettava asia. Toisaalta bulevardisoiminen ei saa toimia oikeutuksena melualuetta ympäröivien puistojen jyräämiselle eikä katumaiseksikaan muutetun sisääntuloväylän reunustaminen viihtyisällä kaupunkitilalla ole helppo tehtävä. Sikäli kun Tuusulanväylän Maunulan liittymän liittymäalue täydennysrakennetaan tulee Pirttipolunpuisto säilyttää uudisalueen puistonpuoleinen reuna toteuttaa kävelykatumaisena edustusraunana – bulevardiväylälle mitä luultavammin jää sen verran liikennettä, että liikennerailosta ei terassilla viihtyminen tule luonnistumaan. Käpylän aseman nykyinen liittymäalue on erinomainen paikka liityntäliikenteen bussiterminaalille ja tehokkaammalle rakentamiselle. Alueen rakentaminen on suunniteltava siten, että linjat 56, 53, 603 ja 69 on päästävä kulkemaan aseman kautta keskeytyksettä koko rakentamisen ajan. Mikäli bulevardikäytävään toteutettava pikaratikka tarkoittaisi keskustaan vievien linjojen 66 ja 67 muuttamista vaihdollisiksi, tulee korvaavien Maunulan keskustan kautta asemalle kulkevien liityntälinjojen kulkea tiheämmin ja pidempään kuin poistuvien suorien linjojen. Pasilan massiivinen ostoskeskus sijaitsee sen verran lähellä, että uudella alueella ei tarvita kauppakeskuksia vaan alueen liiketilarakentamisen tulee keskittyä uusien asukkaiden päivittäistarpeisiin ja Maunulasta puuttuvien palveluiden täydentämiseen.

Kumpulan kampuksen metroon ja lähijuniin yhdistävän linjan 56 kulkemisesta on tehtävä nopeampaan ja luotettavampaa ja linjan kapasiteettia on nostettava. Linja on nykyisellään säännöllisesti hyvinkin ruuhkainen ja erityisesti Koskelantien ylittävien liikennevaloissa voi autoliikenteen ollessa huipussaan kulua hyvinkin paljon aikaa. Toimenpiteitä voisivat olla ainakin:

• Koskelantien/Intiankadun risteyksen nopeuttaminen muutamalla risteyksen liikennevalosyklejä, muuttamalla risteys tehokkaammaksi ja turvallisemmaksi liikenneympyräksi ja/tai autoliikenteen rajoittaminen Intiankadun pohjoispäässä.
• Bussikaistojen lisääminen Asesepäntielle ja Metsäläntielle.
• Työpajankadun autoliikenteen rajoittaminen Vanhan Talvitien ja Hermannin Rantatien välillä (tai Kalasataman pysäkin siirtäminen metroaseman alle ja päätepysäkin siirtäminen aseman eteläpuolelle).
• Bussikaluston vaihtaminen suurempiin nivelsähköbusseihin, sisältäen mahdolliset pidempien bussien vaatimat hienosäädöt joihinkin tiukempiin risteyksiin Kumpulanmäen ympäristössä.
• Erillisten pysähtymispaikkojen varaaminen Käpylän asemalla aikatauluaan tasaaville bussilinjoille.

Kustaa Vaasan tien ylittävä suojatie Kumpulan kampuksen bussipysäkin kohdalla on pääasiallinen kulkureitti kampuksen, Kumtähdenkentän eteläkulman joukkoliikennepysäkkien ja Arabian ostarin välillä – kovaa ja punaisia päin ajavat tekevät suojatiestä kuitenkin ainaisen jännitysnäytelmän. Jokainen suojatietä usein käyttävä on mitä luultavimmin joko nähnyt tai itse joutunut vaaratilanteeseen paikassa. Suojatien yhteyteen on kumpaankin suuntaan hetimmiten asennettava automaattinen liikennevalvontatolppa, jonka avulla jokaista ylinopeutta ja/tai punaisia päin ajavaa voidaan muistaa automaattisella sanktiolla. Nykyisellään edes todistajien kanssa tehdyt rikosilmoitukset punaisia päin ajamisesta eivät vaikuta johtavan minkäänlaisiin seurauksiin. Ideaalisesti peltipoliisin lisäksi Kustaa Vaasan tien nopeutta olisi hyvä alentaa suojatien kohdalla ja lisätä suojatien eteen töyssyt – autoilijan pienen epämukavuuden ja nykyisellään vaarallisen suojatien käyttäjien turvallisuuden välillä painaa jälkimmäinen aina enemmän.

Luonnontiedelukio sijoitettiin Kumpulaan yliopiston puolesta puutteellisin tiedoin – suunniteltaessa lukiorakennuksesta tahallaan niin pientä, että lukion toimittava osittain yliopiston tiloissa, ei kaupungille kerrottu tämän olleen puhtaasti tilaleikkaus ja että yliopisto ei ollut kysynyt kampuksen opiskelijoiden tai opettajien mielipidettä etukäteen. Kumpulan kampuksen opiskelija- ja henkilöstömäärät ovat kuitenkin kasvussa ja leikkausten sijaan kampuksella olisi jo nyt käyttöä lisätiloille. Mikäli kasvu jatkuu, olisi kaikkien kannalta paras ratkaisi, että kaupunki etsisi lukiolle uudet tilat ja jättäisi kampuksen yhteydessä sijaitsevan yliopiston omistaman oppilaitosrakennuksen yliopiston käyttöön.

Itäkeskuksen bussiterminaalin päälle suunniteltua liikerakennusta ei tule toteuttaa. Suunnitelma muuttaisi toimivan, hahmotettavan ja koko Itä-Helsingin joukkoliikenteelle keskeisen bussiterminaalin sokkeloiseksi kauppakeskuksen kylkiäiseksi. Uusi pienempi terminaali sekä rajoittaisi bussiliikenteen merkittävää lisäämistä tulevaisuudessa, että hankaloittaisi liikennevälineestä toiseen vaihtamista – suunnitelmissa sekä metrosta bussiin että itäisestä metrohaarasta toiseen vaatisi kauppakeskuksen läpi pujottelua. Vaikka hanketta ei onneksi rakennusalan alhon vuoksi ole toteutettu, on pikaratikka 15 päätepysäkki jätetty edelleen odottamaan hanketta nykyiseen väliaikaiseen sijaintiinsa. Itäkeskus on jo valmiiksi massiivinen kauppakeskus, eikä nykyisen joukkoliikenneterminaalin alueen uhraaminen kiinteistösijoittajille ole kestävä idea.

Östersundomin alue pakkoliitettiin aikanaan osaksi Helsinkiä sillä ajatuksella, että siitä tulisi Helsingin uusi lähiörakentamiskohde. Alueen suunnittelun on pikkuhiljaa edennyt ja siinä varteenotettavana vaihtoehtona on ollut metron jatkaminen Mellunmäestä alueelle – uusimmassa kaavaluonnoksessa metrovaihtoehto on kuitenkin muuttunut pikaratikaksi. Hajanaisempi kaupunkirakenne, hitaampi vaihdollinen joukkoliikenneyhteys keskustan suuntaan sekä aluekeskusten sijoittaminen moottoritieliittymien yhteyteen suorastaan huutavat aluetta suunniteltavan autolähiöksi. Luontonäkökulmasta on aiheellista kysyä kannattaako rakentamista toteuttaa ensinkään, mitta mikäli Östersundom rakennetaan on paljon parempi sijoittaa saman määrä asuntoja pienemmälle pinta-alalle metroasemien. Suuramman määrän alueen nykyisen luonnon hajottamista vaativan hajanaisemman ja autoiluun kannustavamman suunnittelun väittäminen luonnonläheisemmäksi on älyllisesti epärehellistä. Olemassa olevan metrolinjan pääteaseman läheisyydessä sijaitseva uudisrakennusalue on suomalaisittain harvinainen mahdollisuus hyvää kaupunkisuunnitteluun ja olisi absurdia heittä tämä mahdollisuus hukkaan.

Suunnitelma Elielinaukion bussiterminaalin lakkauttamisesta ja korvaamisesta toimisto- ja liikerakennuksella olisi merkittävä heikennys keskustan joukkoliikenneyhteyksien. Nykyisin Elielinaukiolle päättyvien linjojen siirtäminen Kamppiin on merkittävä riski Kampin terminaalikapasiteetin riittävyydelle sekä nyt että tulevaisuudessa. Ydinkeskustan joukkoliikenneyhteyksien on painettava enemmän kuin kiinteistösijoittajan intressin tehdä rahaa valmiiksi toimistoja ja kauppoja täynnä olevassa keskustassa. Suunnitellun hankkeen sijaan voitaisiin selvittää terminaalin siirtämistä kerrosta alemmas maan alle ja antaa kaupunkilaisille aito mahdollisuus ideoita aukiolle kaikkia kaupunkilaisia palvelevaa käyttöä.

Merihaan alueen uudistamisen yhteydessä on pöydällä pidetty vaihtoehtoa olemassa olevan HOAS Hakaniemenranta 12:n purkamisesta ja korvaamisella tehokkaammalla rakentamiselle. Vaikka uudisrakennuksiin tulisi sama määrä opiskelija-asuntoja tarkoittaisi opiskelija-asunnoiksikin edullisista asunnoista koostuvan nykyrakennuksen korvaaminen uudella väistämättä kalliimpaa asumista. Uudet massiiviset rakennukset olisivat myös uhka arkkitehtonisesti arvokkaan kokonaisuuden muodostavan Merihaan ilmeelle. Jos jotain uutta Merihakaan on syytä rakentaa, niin alueen länsireunan parkkihallit voitaisiin korvata kohtuullisen kokoisella Heka-kohteella, jollaisia Hakaniemi-Sörnäinen akselilla on huomattavan vähän.